Se Keinutuoli
Elämäni keinutuolit
Kun olin ihan pikkuinen, minulla oli pieni keinutuoli. Minulle on kerrottu, että istuin siinä melkein aina. Todisteena on useampi valokuvakin, missä istun keinutuolissa joko laulaen tai nukkea hoitaen. Vieläkin, kun käymme kylässä tädeilläni, he kertovat tämän saman jutun joka ainoa kerta: Virpi se oli kova laulamaan. Aina kun tulimme kylään, niin pyysimme, että voisko se Virpi laulaa meille. Hän vastasi, että ootappa, ku minä haen sen kiikkutuolin ja sitten hän istui siihen ja alkoi laulaa ja lauloi monta laulua peräkkäin. He muistelevat myös, miten istuin keinutuolissa ja aloin tavuttamaan sanoja pyynnöstä. Osasin nimittäin jo muutaman vuoden ikäisenä sanoa mitkä kirjaimet mihinkin sanaan tulee. Sitä taitoa hämmästeltiin koko suvun voimin. Äitini oli jopa huolissaan: taitaa olla ihmelapsi, ei mahtane kauaa elää ;). Mutta sittemmin hän tuli näkemän, ettei tullut ihmelasta. Tuli ihan tavallinen tyttö. En tuonut huipputodistuksia koulusta minään vuonna. Loistin ainoastaan kuviksessa ja musiikissa. Matikassa ja enkussa olin aivan toivoton (olen edelleen). Kutominenkaan ei minulta luonnistunut, ehkä vasenkätisyyteni vuoksi. Opettaja yritti opettaa minua peilin kautta, mutta en minä siitä ymmärtänyt. Kun aloimme kutoa lapasia, muut saivat valita vaaleanpunaisia ja liiloja langan värejä, mutta minun piti ottaa sinapinkeltaista, sillä se lanka oli paksumpaa. Minä häpesin sitä, sillä silloin olivat pastellivärit muotia.
Kun vanhin tyttäreni täytti 2 vuotta, isäni lahjoitti hänelle keinutuolin, jossa minä olin lapsena keinunut. Isäni oli kunnostanut sen tyttärelleni ja maalannut sen uudelleen ihanan punaiseksi. Lapsuuskodissani oli sen pienen keinutuolin lisäksi iso musta keinutuoli. Istuimme usein pikkutyttöinä vuotta nuoremman siskoni kanssa siinä sivuttain, selät vastakkain, käsinojista kiinni pitäen. Äitini on usein muistellut, miten eräänä yönä hän oli isän kanssa herännyt yhtäkkiä lauluun. Minä ja siskoni, ollessamme ehkä 3- ja 4 vuoden vanhoja, olimme heränneet keskellä yötä keinutuoliin veisaamaan virsiä J . Olimme laulaneet aikamme ja menneet sitten takaisin jatkamaan uniamme.
Kun muutin kotoa vähän ennen 18-vuotis syntymäpäivääni, lähdin huonekaluostoksille. Isäni vei minut Pattijoen Jokelanperälle Wanhaan Eedvarttiin, jossa myydään vanhoja huonekaluja ja tavaroita. Ensimmäinen omilla rahoilla ostettu huonekalu oli keinutuoli. Se on ollut paras ostokseni ikinä! Ostin samalla myös rukin, joka oli ihanan kuluneen sininen ja 100 vuotta vanha. Äitini pyöritteli silmiään huomatessaan, mitä olin ostanut. Hän kai oli kuvitellut, että ostaisin jotain järkevää, kuten koulupöydän, tuolin ja sängyn. Hän piti ostoksiani turhina ja antoikin minulle kortin, jossa oli Elina Kajalaisen kirjoittama Uppo-Nallen runo:
Ihmiset tahtovat kaikenlaista,
vieraita tavaroita vieraista maista.
Pian ovat kaapit täynnä kamaa.
Elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.
Ei iloon tarvitse tavaraa hankkia,
siihen ei tarvita edes pankkia.
Äitini iloksi ja itsenikin, voin todeta, että minusta ei tullut tavaran hankkijaa. Kaikki 18-vuotiaana hankkimani kalusteet ovat meillä edelleen. Rukki on tietysti tarpeeton ja usein tiellä, mutten edelleenkään ole siitä raaskinut luopua. Keinutuoli oli juuri sopivan keinuva, hyvä istua ja narisee kotoisasti. Alunperin se oli ruskea, mutta sai myöhemmin ylleen herkullisen keltaisen maalin.
Erityisen tärkeäksi olen keinutuolin kokenut vauvan hoidossa. Missään muussa tuolissa ei ole niin hyvä istua vauvan kanssa, kuin keinutuolissa. Siinä voi rauhoittua, istua ja imettää, nukuttaa ja rauhoitella itkevää. Isommatkin lapset rauhoittuvat syliin keinutuolissa. Keinutuolissa on myös helppoa maalata. Otan syliini taulupohjan ja pensselit ja viereen tuolin, johon laitan maalit ja kipot ja alan luonnostella. Isoja tauluja ei kylläkään voi keinutuolissa maalata. Keinutuolissa tulee hyvä ja rento fiilis. Ehkä minusta tulee joskus vielä mummo, toivottavasti. Ehkä sittenkin istun samassa keinutuolissa sukkaa…, no niin kovasti en muutu, että alkaisin kuitenkaan kutomaan, mutta voin ottaa sittenkin lapsia syliin.
– Virpi